Nämä sivut ovat mainosvapaat

En fanita taikka vihaa

Minun on myönnettävä, etten ole mikään valtava X-Men-fani. Katsoin sarjakuviin perustuvia animaatiosarjoja 90-luvulla ollessani lapsi, mutta olin silti enemmän Power Rangers-, Batman- ja Hämähäkkimies-fani. En myöskään ole koskaan pelannut X-Men- tai Wolverine-pelejä – ainoa viimeaikainen kokemukseni on Marvel’s Tokon, jossa oli X-Men-hahmoja. Marvel’s Wolverine julkistettiin virallisesti vuonna 2021, minkä jälkeen asiasta vallitsi vuosia kestänyt hiljaisuus. Peli julkaistiin yksinoikeudella PS5:lle 15. syyskuuta 2026. Varhaiset arvostelut kertoivat pelin olevan vain keskinkertainen kokemus. Kriitikoiden mielipiteistä huolimatta halusin kokeilla peliä itse ja nähdä, oliko se todella niin huono.

Pelasin Marvel’s Wolverinen läpi PS5 Prolla.

Juoni

James Logan Howlett on muistinsa menettänyt, villi mutantti. Mutanttigenetiikkaan erikoistunut tohtori Nathaniel Essex löytää Loganin. Logan palvelee yli 27 vuoden ajan Team X -ryhmässä koodinimellä ”Wolverine” ennen kuin jättää ryhmän. Kolme vuotta myöhemmin hän liittyy yhteen Sabretoothin ja Mystiquen kanssa pelastaakseen Essexin vankeudesta. Essex on tiedemies Bolivar Traskin vankina; Trask suunnittelee mutanttien sukupuuttoon hävittämistä. He onnistuvat pelastamaan Essexin ja palaamaan tämän Kanadassa sijaitsevaan instituuttiin.

Essex-instituutissa Team X neuvottelee ryhmän tiedemiehen Walterin kanssa – jolla itsellään on uinuva mutanttigeeni – arvioidakseen Traskin aiheuttamaa uhkaa. Tapaamisen jälkeen Wolverine suuntaa Vancouveriin Essexin ohjeiden mukaisesti pelastaakseen telepaatti Jean Greyn avulla ryhmän eristäytyneitä mutantteja, jotka ovat joutuneet Traskin joukkojen kohteeksi. Kaksikko tekee yhteistyötä pelastaakseen mutantit Traskin julmilta kokeilta ja palauttaakseen heidät turvallisesti instituuttiin. Jean suostuu yhdistämään voimansa Team X:n kanssa. Mikään ei ole turvassa Traskilta; hänen miehensä hyökkäävät nopeasti instituuttiin ja tuhoavat sen, mikä herättää kaikissa äärimmäistä raivoa.

Essex haluaa Wolverinen ja Jeanin hankkivan hänelle jotakin: arvoituksellisen Helix Enginen. Kyseessä on kone, joka Essexin mukaan voi pelastaa maailman ja viedä mutanttien evoluution uudelle, huippukorkealle tasolle. Tämä käynnistää valtavan taistelun hyvän ja pahan välillä, ja Wolverinen on tehtävä kaikkensa saadakseen Helix Engine haltuunsa pahiksilta.

Tämä oli ehkä vain neljäsosa koko juonesta ja tapahtumien kulusta. Peli kesti noin 13 tuntia, joten juonenkäänteitä ja tapahtumia riitti. Millainen tarina kokonaisuudessaan oli? No, se oli ihan hyvä – ei liian monimutkainen tai vaikeaselkoinen. Marvel’s Wolverine on hyvin toimintapainotteinen peli, mikä loi paikoin elokuvamaisen tunnelman – ja tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli pelattavuuteen.

Pelattavuus, ohjaus, äänet ja visuaalinen ilme

Marvel’s Wolverine tarjoaa nopeatempoisen, toiminnantäyteisen ja äärimmäisen raa’an kolmannen persoonan pelikokemuksen. Pelaaja ohjaa Wolverinea (Logan), ja pelin kulku on melko suoraviivaista ja lineaarista: pelaaja etenee alueelta toiselle ja käytännössä tappaa matkan varrella kaikki viholliset. Joskus pelaajalla on seuranaan tekoälyn ohjaama kumppani, joka auttaa vihollisten kukistamisessa. Koin tämän avun kuitenkin varsin vähäiseksi. Tekoäly toimi ajoittain huonosti eikä juuri auttanut tilanteissa, koska toisinaan hahmo saattoi vain seistä paikallaan tekemättä mitään. Muita pelillisesti heikkoja kohtia olivat moottoripyörätakaa-ajot. Ne oli yksinkertaisesti suunniteltu huonosti – niin huonosti, ettei pelaajan tarvinnut edes koskea ohjaimeen, sillä peli hoiti kyseiset osuudet ikään kuin itsestään. Sitten on vielä pelin tekijoihin liittyvä outo pakkomielle ohjeistaa pelaajaa kädestä pitäen lähes kaikessa. Pahimpana esimerkkinä tästä oli sininen savu – Wolverinen hajuaistiominaisuus – joka näytti kulkureitin, vaikka peli oli muutenkin pääosin lineaarinen. Toinen esimerkki oli kaikuluotaintoiminto, joka paljasti piilotetun saaliin sijainnin. Löytämisen iloa ei juuri syntynyt, sillä kaikki tarvittava tarjoiltiin suoraan hopeatarjottimella. Näitä tehosteita voi tosin vähentää pelin asetuksista. Lopuksi on mainittava QTE-tapahtumat (Quick Time Events), jotka tuntuvat vanhanaikaisilta ja tarpeettomilta. Kehittäjätkin lienevät olleet tätä mieltä, sillä useimmiten pelaajan ei tarvitse painaa mitään, vaan tapahtumat hoituvat lopulta automaattisesti.

Pelissä ei ole terveyden parannusesineitä. Terveys palautuu automaattisesti ajan myötä: jos se loppuu kokonaan, Wolverine kuolee. Pelissä on kuitenkin raivomittari, joka täyttyy vihollisia kukistettaessa. Kun mittarissa on riittävästi energiaa, Wolverine voi herätä henkiin terveyden loputtua. Mittarin avulla voi myös aktivoida raivotilan, jossa Wolverine pystyy kukistamaan vihollisia huomattavasti nopeammin.

Taistelu ei ollut niin sujuvaa kuin olisin toivonut, mutta rajuimpien taisteluiden välissä on myös rauhallisempia hetkiä. Mitä vaikeustasoon tulee, jotkin kohdat olivat minulle liian vaikeita, joten jouduin laskemaan vaikeustasoa päästäkseni niistä eteenpäin. Peli voi olla joko hyvin helppo tai erittäin vaikea – aivan kuten itse haluat. Vihollisia on monenlaisia: osa käyttää aseita, toiset lähitaisteluaseita, ja mukana on myös erilaisia ​​robotteja. Jokaisella vihollisella on oma hyökkäystyylinsä, jossa tärkeintä on oppia torjumaan tietyt hyökkäykset ja väistämään ne, joita ei voi torjua.

Wolverine osaa monia liikkeitä, ja hän voi oppia uusia keräämällä kokemuspisteitä (XP) ja nostamalla tasoa. Kokemuspisteitä saa kukistamalla vihollisia ja löytämällä alueille ripoteltuja sinisiä laatikoita. Liikevalikoima tuntui mielestäni juuri sopivalta. Monissa peleissä pelaaja hukutetaan valtavaan määrään liikkeitä ja muilla sellaisilla, joista tulee lopulta käytettyä vain perusliikkeitä. Tässä pelissä liikkeiden kokonaisuus on kuitenkin tiivis ja riittävä.

Muita parannuskohteita ovat uudet puvut ja kynnet, jotka lisäävät terveyttä, sekä Adaptaatiot, joita voi kehittää keräämällä adaptaatiopisteitä. Näitä pisteitä saa keräämällä piilotettuja viskipulloja ja suorittamalla Nightmare Door -haasteita. Adaptaatiot ovat avattavia taistelua tehostavia ominaisuuksia ja kykyjä, jotka parantavat Wolverinen suorituskykyä. Ne toimivat kuin erikoiskyvyt: pelaaja voi ottaa niitä käyttöön ja vaihdella niiden välillä vapaasti muokatakseen pelikokemustaan ​​mieleisekseen.

Vaikka taistelu ei ollutkaan aivan niin sulavaa kuin olisin toivonut, Wolverinen ohjaaminen tuntuu hyvältä – se on äärimmäisen nopeaa ja napakkaa. Ainoa mieleen tuleva huono puoli on peukalon väsyminen ja kipeytyminen liian pitkän pelisession aikana, sillä liikkeet vaativat todella nopeita sormia ja tarkkaa ajoitusta. Wolverine pystyy tekemään perushyökkäyksiä (sekä hitaita että nopeita), minkä lisäksi päivitysjärjestelmän kautta voi hankkia lukuisia uusia liikkeitä. Mukana on esimerkiksi liikkeitä, joiden käyttäminen vaatii latausajan, joten tämä pakotti minut pohtimaan ja suunnittelemaan, milloin ja mitä vihollisia vastaan ​​niitä kannattaa käyttää. Peli ei siis ole pelkkää yhden napin hakkaamista vihollisten kukistamiseksi, vaan se vaatii myös nopeaa tilannetajua.

Marvel’s Wolverine on täysin ääninäytelty ja pääroolissa kuullaan Liam McIntyrea. Maininnan arvoisia nimiä ovat Troy Baker (Joel pelistä The Last of Us), Krizia Bajos ja Debra Wilson. Näyttelijäsuoritukset olivat mielestäni hyviä ja uskottavia, vaikka paikoin hieman ylinäyteltyjä. Myös muu äänimaailma – kuten ääniefektit ja taustamusiikki – oli laadukasta. Kokonaisuus tuntui tasokkaalta ja elokuvamaiselta.

Graafisesti Marvel’s Wolverine oli vaikuttava. Pelasin sitä PS5 Prolla käyttäen Fidelity Pro -asetuksia ja edistynyttä säteenseurantaa (ray tracing). Pelin säteenseuranta näytti todella hyvältä, ja kaikki heijastukset lätäköistä ikkunoihin olivat upean näköisiä. Pelialueet ja ympäristöt olivat kauniita, ja hahmojen ulkoasu oli erittäin aidon tuntuinen. Erityisesti hahmojen lähikuvissa pystyi erottamaan kaikki hienot yksityiskohdat.

Loppuarvio

Marvel’s Wolverine ei ole niin huono kuin kriitikot antoivat ymmärtää, mutta ei myöskään niin hyvä kuin monet väittävät. Itse sijoittaisin sen jonnekin siltä väliltä. Uskon syynä olevan se, että peliin kohdistui suuria odotuksia pitkän kehitysprosessin ja PlayStation Studiosin statuksen vuoksi. Pelissä on toki puutteensa, mutta kokemus oli silti mielestäni pääosin ihan hyvä. Kuten mainitsin, en ole suuri Wolverine- tai X-Men-fani, joten en voi ottaa kantaa hahmojen tai pelimaailman yksityiskohtiin. Suosittelisinko peliä? Hmm… tavallaan kyllä. Se on täysin pelattava, mutta monet pelimekaniikat laskevat kokonaisuuden tasoa. Pelasin sen läpi noin 13 tunnissa.

Marvel’s Wolverine löytyy ainoastaa PS5:selle (arvosteltu PS5 Pro:lla).

PISTEET:

3/5

“Marvel’s Wolverinen pelattavuus on nopeatempoinen, toiminnantäyteinen ja raaka kokemus.”

JULKAISUPÄIVÄ: 15. Syyskuuta, 2026
LAJI: Toiminta / Seikkailu
KEHITTÄJÄ: Insomniac Games
JULKAISIJA: Sony
ALUSTAT: PS5 (arvosteltu PS5 Prolla)

 

Nämä sivut ovat mainosvapaat